Vihertyöryhmän palaverin muistio
Ajankohta:
14.4.04
Läsnä:
Eeva Koski, Tiina Dahlberg, Katja Lembidakis
Rakennuttajalta
on tullut viesti, että pihakasvien tilaukset on jo tehty ja suunnitelmien
muuttaminen on enää tässä vaiheessa vaikeaa. Sovittiin, että Katja Lembidakis
ottaa yhteyttä arkkitehtiin tai rakennuttajaan ja selvittää, voiko pienehköjä
muutoksia vielä tehdä. Vaikka taimet on jo tilattu, niitä ei ole vielä
toimitettu, tuskin maksetukaan. Myöskään itse rakennustyömaa ei vielä näytä
olevan siinä vaiheessa, että sinne pääsee tekemään istutustöitä.
Asukaskokouksessa
on tarkoitus esitellä suunnitelma, jossa B- ja G- talojen
siperianhernepensasaita korvattaisiin esim. marja-aronialla tai herukalla,
joita on muutenkin talojen kohdalla. Siperianhernepensas on piikkinen ja
helposti härmistyvä ja sen palot ovat myrkyllisiä. Tontin pohjoisrajan ja
H-talon ja tien väliset orapihlajat voisi korvata esim. marja-aronialla.
Orapihlajan monisenttiset piikit ovat todella hankalia sekä lasten että hoitamisen
kannalta. Pensaan leikkuun jälkeen piikkejä on myös mahdoton sada haravoitua
maasta, jolloin ne jäävät kulkijoiden jalkoihin.
Asukaskokouksessa
voisi myös pohtia E- talon ja yhteistilan välisten pihlajien vaihtamista H- ja
J-talojen välissä oleviin omenapuihin, jolloin omenapuut olisivat paremmin
näkyvillä ja kaikkien ilona.
G-talon
edessä oleva kasvimaa ehdotetaan siirrettäväksi C- talon eteen, johon on jo
merkitty pieni kasvimaa. Näin kasvimaat olisi keskitetty kahteen paikkaan,
yhteispiha saisi enemmän tilaa, lasten ei leikeissään tarvitsisi varoa
kasvimaiden istutuksia ja puutarhurit saisivat hoitaa kasvejaan rauhassa. Myös
kastelun ja nurmialueiden hoitamisen kannalta kasvimaiden sijoittaminen kahteen
paikkaan kolmen asemasta olisi järkevää.
Arkkitehdiltä
tai rakennuttajalta selvitetään myös, miten kasvimaat on mitoitettu asukkaille
eli riittääkö palstoja kaikille ja kuinka suuria ne ovat. Palaverissa
päädyttiin siihen, että halukkaiden tulisi saada omat kasvimaat yhteisten palstojen
sijasta. Myös kastelutilanne selvitetään, eli tuleeko kasvimaiden lähelle
vesipisteitä kastelun helpottamiseksi ja kuinka kerättävän sadeveden on
arvioitu riittävän edes kohtalaisen kuivana kesänä.
Kompostien
sijoittelussa päädyttiin aiemmin esitettyyn
ehdotukseen, jonka mukaan kompostit sijoitettaisiin molempien
kasvimaiden läheisyyteen, sillä niissä syntyy paljon eloperäistä jätettä. Yksi
komposti sijoitettaisiin jätekatokseen tai sen välittömään läheisyyteen.
Kompostit tulisi sijoittaa riittävän kauas asunnoista mahd. hajuhaittojen
varalta. Mikäli yhtiöön tulee erillinen biojäteastia, voi kolmannen kompostin
paikkaa vielä harkita uudelleen.
Muuta:
Pohdittiin,
missä taloyhtiön yhteisiä työkaluja ja koneita säilytetään eli tämäkin on selvitettävä
rakennuttajan kanssa. Bensiiniä sisältävät koneet ja itse bensan säilytys ovat
aina paloriski.
Muistiota
laadittaessa pihasuunnitelmasta ilmeni vielä, että tontille on tulossa hyvin
myrkyllisiä marjakuusia D- ja E-talojen eteen. Ne olisi hyvä vaihtaa johonkin
toiseen lajiin, sillä punaiset marjat ovat lapsille houkutin, erityisesti
yhteispihan läheisyydessä. Yhtenä vaihtoehtona voisi olla varsin samannäköinen mutta turvallinen
hemlokki.
Kokouksessa
sovittiin, että Katja Lembidakis on yhteydessä arkkitehdin tai rakennuttajan
kanssa ja kysyy muutostöihin, kasteluun ja muihin piha-asioihin liittyvät
kysymykset. Tämän jälkeen hän kokoaa lyhyen ehdotuksen pihasuunnitelmasta
asukaskokousta varten. Tätä voi piharyhmä vielä kommentoida puhelimitse ja
sähköpostitse ennen asukaskokousta.
Muistion
laati Katja Lembidakis